Meta
Tags

Tunne on uusi öljy

Copyright: Rimma Photograpy

15/05/2016 Tunne on uusi öljy

PING Helsinki ja sisältömarkkinoinnin tila 2016

Harvoin saa työssään kokea niin suuria ilon ja täyttymyksen tunteita kuin perjantaina PING Helsinki -tapahtumapäivän kääntyessä iltaan. Esiintyjämme olivat onnistuneet inspiroimaan yleisönsä, osallistujat tulivat intoa puhkuen ulos workshop-tiloista, ja PING-viinin virratessa tunnelma oli käsinkosketeltavan lämminhenkinen ja iloinen. Uskalsi jo itsekin hengähtää, todeta Innalle, SannalleNellalle ja muille tapahtuman järjestäjille, että ”eiköhän tää nyt mennyt ihan ok”.

Onnistuimme tuomaan yhteen paitsi pari sataa suomalaista bloggaajaa, tubettajaa, instaajaa ja snäppääjää, yhtä paljon muita sisältöjen parissa työskenteleviä ammattilaisia. Mikä onni saada emännöidä tällaista ammattilaisten kohtaamista!

Mutta millaisena sisältömarkkinoinnin kenttä näyttäytyi PING Helsingistä käsin?

 

Kenttä ammattimaistuu kovaa vauhtia. Olemme halunneet tehdä PING Helsingistä tapahtuman, joka palvelisi sekä alalla jo pitkään vaikuttaneita sisällöntuottajia, mutta myös heitä, jotka vasta haaveilevat tekevänsä sisältöä omaan kanavaansa ammattimaisemmin. Halukkaita sisällöntuottajia olisi ollut enemmän kuin pystyimme ottamaan mukaan, ja uskallan sanoa, että taso noussut viime vuoteen verrattuna.

 

Kaupallisuus on monille sisällöntuottajalle jo tuttua, mutta alan etiikka ja pelisäännöt aiheuttavat edelleen päänvaivaa. Pidän sitä kuitenkin osittain hyvänä merkkinä, sillä se kertoo siitä, että asiasta välitetään. PING Helsingissä julkaistu PING Ethics –koodisto pyrkii omalta osaltaan auttamaan sekä sisällöntuottajia että yrityksiä yleisöjen luottamuksen vaalimisessa.

Näillä festareilla ei rahaa tarvittu, kunhan festaripassi oli kaulassa! Copyright: Rimma Photography

 

 

Viestintä visuaalistuu edelleen

 

Etenkin blogeissa ammattimaistuminen näkyy entistä parempina kuvina. Moni bloggaaja tekee lisäksi videoita ja panostaa myös muihin kanaviin, kuten instagramiin. Tubettajilla on jo omia tv-ohjelmia, ja tubettajien palkkiot ovat alalle tulleiden MCN:ien ansiosta hyvällä tasolla. Samalla moni bloggaaja miettii, miksi tubettajien ansiot ovat ihan eri luokkaa. Ala kaipaa edelleen avointa keskustelua hinnoittelusta ja hinnoittelun perusteista.

Copyright: Rimma Photograpy

Joonas Linkola antoi workshopissa vinkkejä kuvaamiseen kosteissakin olosuhteissa. Copyright: Rimma Photography

 

 

Yksi edelleen puhuttava teema on video ja erityisesti live-video. Snapchatistä on vuodessa tullut täysin relevantti kanava, jolta yksikään sisältömarkkinoija ei voi enää ummistaa silmiään. Oli hienoa, että saimme mukaan Suomen seuratuimpia snäppääjiä (mukaan lukien Verohallinnon!), ja veikkaanpa, että ensi vuonna Snapchat on lyönyt itsensä entistäkin isommin läpi.*

Kanavissa korostuu yleisesti visuaalisuus, mutta kerronnan muotojen vastakkainasettelu on tietenkin täysin turhaa, vaikka teksti, kuva, ääni ja video leikkimielisesti PING Helsinki –battlessa kisasivatkin. Eri mediat tukevat ja täydentävät toisiaan, mutta tarjoavat kaikille sisällöntuottajille hurjasti monipuolisia mahdollisuuksia tarinankerrontaan. (Tarinankerronta on muuten sana, jota Caterina Fake syystä nimitti ”buzzwordiksi”.)

 

VR ei ole tulevaisuutta, vaan tätä päivää

 

Viestinnän visuaalistumisen niin sanottu nexti leveli on jo aivan nurkan takana ja siihen kuuluvat virtuaalitodellisuus, hologrammit ja augmented reality. Osallistujat saivat maistaa virtuaalimaailmoja Thinglinkin workshopissa, ja itsekin yllätyin siitä, miten teknologisessa mielessä helppoa ja saavutettavaa VR-sisältöjen luominen on jo nyt. Tämä on varmasti teema, jota tullaan käsittelemään isosti ensi vuoden PING Helsingissä. (Ja jep, se on nyt sanottu! Uusi tapahtuma tulee – tietenkin!)

 

Ihminen on tärkein

Vaikka tapahtumamme tavoitteena on auttaa osallistuja luomaan uutta ja/tai tuloksellisempaa bisnestä, oli päivän tärkein viesti kuitenkin syvästi inhimillinen. Vaikka data on uusi öljy ja robotit tekevät jo jopa osan Forbesin jutuista, koskettavia sisältöjä voimme tuottaa vain me ihmiset. Kun disruptiivinen mainonta ei enää toimi, tarvitsemme ennen kaikkea vaikuttavia sisältöjä.

Ehkäpä uusi öljy onkin siis tunne? Futurologi Gerd Leonhardin viesti oli, että kaikki, mikä on inhimillistä, on tulevaisuudessa entistäkin arvokkaampaa. Miksi siis pelkäisimme epäonnistumista? Vain me ihmiset kykenemme siihen!

 

Caterina Fake suri esityksessään sitä, miten netistä on tullut paikka, jossa pärjää ilkeilyllä. Samaa asiaa käsiteltiin myös vihapuhe-workshopissa, jossa keskustelivat mm. Pörrö Sahlberg ja Nasima Razmyar Emmi Nuorgamin johdolla.

 

Fake muistutti puheessaan siitä, miten meidän täytyy ponnistella tehdäksemme netistä se paikka, johon alun perin rakastuimme; yhteisön, jossa voi auttaa muita, jakaa asioita ja joka yhdistää meidät toinen toisiimme. Iltapäivän viimeinen keynote-puhuja Minna Salami tarjoili vielä esimerkin siitä, miten sosiaalisen median avulla voi aidosti vaikuttaa yhteiskuntaan.

 

PING Helsingin neljällä sadalla Content Gurulla ja Business Hipillä on valtava voima hyppysissään. Sisällöillä muutetaan maailmaa. Toivon, että osallistujat saivat päivästä inspiraatiota, oppia ja kontakteja, joiden avulla internetistä, ja maailmasta, tehdään entistä parempi paikka.

Parempien sisältöjen (ja maailman) puolesta
Aku

Copyright: Rimma Photograpy

Kuvassa PING Helsinki -tapahtuman ydintiimi eli Inna-Pirjetta Lahti, Nella Himari, minä Aku Varamäki ja Sanna Salovuori. Copyright: Rimma Photograpy

 

*Itsekin hurahdin Snapchatiin, kun sain @vjandrei:lta kannustusta ja vähän vinkkejä (minut löytää Snapchatista nimellä akuvaramaki).

 

 

No Comments

Post A Comment