Meta
Tags

Ole hetken äiti

10/05/2009 Ole hetken äiti

Hyvää äitienpäivää äideille, ja etenkin omalle, parhaalle!

Näin äitienpäivänä on luontevaa palata jo maaliskuussa lanseerattuun kampanjaan, joka minua edelleen mietityttää. Se on Unicefin Ole hetken äiti -kampis.

Ajatus on hyvä ja toteutuskin, ei siinä mitään. Mutta minä en pääse yli enkä ympäri siitä ärsytyksestä, että sloganiksi on valittu tuo äiti-teema. Miksi Unicef on lähtenyt alleviivaamaan vanhanaikaisia sukupuolirooleja? Minusta kampanjassa toistetaan vanhaa ajatusta siitä, että lapselle ensisijaisesti paras hoivaaja ja huoltaja olisi nimenomaan äiti.

Unicef perustelee slogania sillä, että äitiys on mielentila.

Kehotamme suomalaisia hetken äitiyteen, ja väitämme, että äitiys ei ole vain biologiaa, vaan mielentila, joka ei ole riippuvainen sukupuolesta, elämänkatsomuksesta tai siitä, onko kasvattanut omia lapsia. Äitiys on yleisinhimillinen tunnetila ja asenne, jossa keskeistä on aikuisen halu kantaa huolta lapsesta.

Rohkenen väittää, että useimmille miehille myös isyys merkitsee halua kantaa huolta lapsesta. Olisi mielenkiintoista tietää, miten kampanja onnistuu puhuttelemaan isiä. Entä lapsettomia miehiä?

Parempi sanavalinta olisi ollut vanhempi, mutta se ei olisi synnyttänyt keskustelua.

Onko siis pakko aina provosoida, että viesti menee perille?

PS: Jos haluat äitienpäivän kunniaksi olla hetken äiti, se onnistuu Unicefin sivuilla. Äitinä oleminenhan on sitä, että antaa rahaa. :)

No Comments

Post A Comment