Meta
Tags

ping helsinki Tag

Copyright: Rimma Photograpy

15/05/2016 Tunne on uusi öljy

PING Helsinki ja sisältömarkkinoinnin tila 2016 Harvoin saa työssään kokea niin suuria ilon ja täyttymyksen tunteita kuin perjantaina PING Helsinki -tapahtumapäivän kääntyessä iltaan. Esiintyjämme olivat onnistuneet inspiroimaan yleisönsä, osallistujat tulivat intoa puhkuen ulos workshop-tiloista, ja PING-viinin virratessa tunnelma oli käsinkosketeltavan lämminhenkinen ja iloinen. Uskalsi jo itsekin hengähtää, todeta Innalle, Sannalle, Nellalle ja muille tapahtuman järjestäjille, että ”eiköhän tää nyt mennyt ihan ok”. Onnistuimme tuomaan yhteen paitsi...

Read More

07/04/2015 (Sosiaalinen) media on luottamusbisnestä

Sanna Ukkola kirjoittaa osuvasti siitä, miten media on myynyt sielunsa. Ukkolan huoli ei ole turha, ja on hienoa, että toimittajat itse nostavat esiin median epäkohtia. Mieleen on jäänyt myös Ukkolan aiempi juttu, jossa hän toi hyvin esiin median ja kosmetiikkateollisuuden ongelmallista suhdetta. Tällaista median itsetutkistekelua tarvittaisiin enemmänkin. Ukkola on aiheestakin huolissaan median riippumattomuudesta. Printin levikit jatkavat laskuaan, media on kriisissä ja mediatalojen...

Read More

25/03/2015 PING Helsinki tekee Suomi-somen liveksi

Myönnän, nyt jännittää. [caption id="attachment_1104" align="alignright" width="292" class=" "] PING Helsingin Content Gurujen ensisijaiset kanavat tavoittavat lähes kolme miljoonaa ihmistä joka kuukausi.[/caption] Olemme nyt vuoden ajan ideoineet, ja viime kuukausina huhkineet kädet savessa PING Helsingin eteen. PING Helsinki on tapahtuma, joka tuo yhteen sosiaalisen median Content Gurut (bloggaajat, tubettajat ja instaajat), Business Hipit (yritysten viestintä- ja markkinointiväen ja muut sisältöjen parissa töitä tekevät), sekä...

Read More