07/01/2016 Menkää ja tehkää ja menestyksen salaisuudet
Olen hurahtanut Janne Sarjan ja Niku Hoolin mainioon podcast-sarjaan Menkää ja tehkää. Sarjassa haastatellaan kiinnostavia alle 30-vuotiaita tulevaisuuden toivoja, joista kuullaan vielä. Haastateltavana on ollut muun muassa 26-vuotiaaana Cosmopolitanin päätoimittajaksi noussut Stina Mäntyniemi, Filosofian Akatemian 22-vuotias yritysvalmentaja Iida Mäkikallio ja media-alan moniottelija Arttu Muukkonen. Haastateltavien kirjo laajentunee keväällä yleisön toiveiden pohjalta. Suosittelen kuuntelemaan!
Nämä aikaansaavat, lahjakkaat ja jo nuorena menestyneet ihmiset maalaavat kiinnostavan kuvan tulevaisuuden työelämästä ja oman sukupolvensa asenteesta siihen. Tunnistan heidän ajatuksistaan myös omia ajatuksiani ja arvojani, vaikka olenkin jo lähempänä neljää kuin kolmeakymmentä (kääk!).
Vaikka olen kuullut syksyn kuudesta podcastista vain neljä, uskallan tehdä pienen yhteenvedon teemoista, jotka näiden kaikkien ihmisten haastatteluissa toistuvat. Uskon, että näihin ajatuksiin tietyllä tavalla kiteytyy Y-sukupolven asenne työtä kohtaan.
Koulutus, koulutus ja koulutus. Kaikki haastatellut olivat opiskelleet yliopistossa ja monella opiskelut jatkuivat edelleen. Kaikki, siis KAIKKI, kokivat, että opiskeluista oli hyötyä, mutta että opinnot harvoin suoraan valmistivat mihinkään. Opiskelua ylipäätään pidettiin hyvin tärkeänä. Heitä yhdistää halu oppia ja ottaa selvää asioista. Muodollinen pätevyys (tutkinto) sen sijaan ei tuntunut kovin merkitykselliseltä, vaikka opinnot haluttiinkin saattaa loppuun.
Yhdessä tekeminen. Haastatellut puhuivat paljon muista ihmisistä ja niistä, joiden kanssa he olivat asioita tehneet ja jotka olivat heitä vieneet eteenpäin. Haastateltavat tuntuivat jopa vähättelevän omaa panostaa asioissa, ja korostivat yhteistyön ja yhdessä aikaansaamisen merkitystä. Tärkeää tekemisessä on selvästi myös se, että se on mukavaa.
Raha ei motivoi. Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että raha ei toiminut kenenkään motivaattorina. Päinvastoin, esimerkiksi Arttu Muukkonen oli ottanut opintolainaa saadakseen tehdä itselleen tärkeitä asioita. Haastatelluille tärkeää oli kuitenkin elättää itsensä omalla tekemisellään, ja ennen kaikkea saada tehdä asioita, joista he olivat kiinnostuneita.
Ura ei ole putkessa. Haastatellut eivät oikeastaan suunnitelleet uraansa nykyhetkeä pidemmälle. Ajatus eteenpäin menevästi uraputkesta tuntui heistä vieraalta ja ehkä jopa vähän tarpeettomalta ja vanhanaikaiselta. Haastateltujen asenne tuntui olevan, että asioita voi tehdä niin kauan kuin ne kiinnostavat, ja myöhemmin voi ehkä tehdä jotain ihan muuta.
Tylsistyminen. Moni haastatelluista kertoi tylsistyvänsä helposti ja etsivänsä aktiivisesti säännöllisesti uusia haasteita. En tiedä onko tämä sukupolvikokemus vai oliko uusiin haasteisiin hakeutuminen näiden ihmisten menestyksen salaisuus
Itsensä kehittäminen. Kukaan haastatelluista ei tainnut sanoa kehittävänsä itseään aktiivisesti. Ehkä se olisi kuulostanut liian laskelmoivalta tai viralliselta? Kaikkia haastateltavia kuitenkin yhdisti valtava tiedonjano, kiinnostus ottaa asioista selvää ja opetella uusia asioita.
Epävarmuuden sieto. Kaikki haastatellut suhtautuivat tulevaisuuteen hyvin luottavaisesti, vaikka mitään varmaa siellä ei tuntunut olevan. Ehkä kun on huomannut, että elämä kantaa, on myös helppo luottaa tulevaan?
Let’s do it –asenne. Sarjan nimen mukaisesti nämä ihmiset olivat kovia tekemään. Haastatteluissa korostuikin tekemisen tärkeys ja mielekkyys. Kaikki haastateltavat tuntuivat oivaltaneen, että kuka tahansa voi tehdä asioita, ja että heillä on valta tehdä asioita itse. Ei tarvitse odottaa, että joku muu tekee. Eikä tekeminen ei ole välttämättä vaikeaa, sen kun tekee vaan. Kädet saveen!
***
On oikeastaan itsestään selvää, että nämä nuoret aikuiset ovat pärjänneet ja pärjäävät työelämässä. Jos tällä asenteella ei pärjää, niin millä sitten?
Samalla mieleen nousee huoli tuhansista muista nuorista. Mitä käy niille, joilla ei ole parikymppisenä sitä omaa juttua, jotka eivät pääse opiskelemaan, joilla ei ole opintojen tuomaa kiinnostusta ja näkemystä asioihin? Entä niiden, joilla ei ole edellytyksiä sietää epävarmuutta samalla tavalla kuin näillä menestyjillä? Entä ne, jotka masentuvat tai sairastuvat matkan varrella. Miten heidän käy?
Ja toisaalta: missä yrityksissä ymmärretään tämän sukupolven arvoja ja toimintaa ja vastataan niihin? Tämä sukupolvi elättää itse itsensä pätkätöillä ja projekteilla, ja perinteiset yritykset ja tehtävänkuvat voivat tuntua kahlitsevilta ja rajoittavilta. Kun perinteinen uraputki ei kiinnosta, miten hyvin yrityksissä onnistutaan houkuttelemaan näitä nuoria talentteja? Ja miten heitä motivoidaan, kun raha, tavara tai tittelit eivät innosta? Tälle sukupolvelle perinteiset yritykset eivät edusta vakautta; omalla työllä tulevaisuus voi olla jopa ennustettavampi. Veikkaanpa, että yrityksissä tullaan vasta lähivuosina toden teolla havahtumaan näihin kysymyksiin.
Että semmoista. Menkää ja tehkää.
No Comments